Hokkalan kylän urheiluharrastuksista 1950 - 1960 luvuilla

Pitkäpallo on huomattavasti yksinkertaisempi peli kuin pesäpallo. Siinä ei tarvita yhtenäistä taktiikkaa eikä pelijuonta. Pitkäpalloa pelattiin suuren innostuksen vallassa niin Hokkalan supistetun kansakoulun väli- ja liikuntatunneilla kuin vapaa-aikanakin. Myös tytöt, jotka eivät juurikaan muuhun urheiluun vapaaehtoisesti osallistuneet, pelasivat kyseistä pallopeliä hyvin innostuneesti.

Palloa lyötiin itse valmistetulla umpipuisella mailalla ja otettiin kiinni paljain käsin, kunnes kunta hankki viimein koululle tehdasvalmisteisen mailan ja kaksi hyvin pientä ja alkeellista räpylää, mitkä eivät tietenkään riittäneet kaikille pelaajille. 1950- ja 1960-luvun taitteessa hokkaset matkasivat kuorma-auton lavalla Peuralinnaan pelaamaan pesäpallomatsin. Peuralinnassa pesäpallokulttuuri oli korkealla. Kun eräs Hokkalan joukkueeseen varsinaiseksi pelaajaksi valittu näki peuraperäisten hienon kalkkiviivoilla piirretyn kentän ja Piki-Peikko räpylät, hän lamaantui näkemästään ja esitti varamieheksi valitulle Mauno Uusimäelle, että jospa Mauno pelaisikin hänen sijastaan. Peuralinna voitti pelin juoksuin 55-0.

Suunnistusta Hokkalassa harrastettiin vähäisessä määrin Suunto-marssikompassien avulla, kun karttoja ei ollut, siten että rastilla oli asteluku, mihin suuntaan piti suoraan edetä, jotta tulisi seuraavalle rastille. Kerran keväthankien aikaan muutama Hokkalan poika päätti lähteä suksilla Huumarkankaan Leppälään, minkä talon väki tiedettiin innokkaiksi penkkiurheilijoiksi, ja television omistajiksi, katsomaan pikaluistelun maailmanmestaruuskisoja. Ahkioharjun ja Valkeisjärven metsäautoteitä ei tuolloin vielä ollut, joten suunnistus hoidettiin siten, että kiivettiin Uusimäen Laurin navetan kurkiaiselle katsomaan, missä päin Valkeisjärvi sijaitsi ja kevätahavan piiskatessa naamoja hiihdettiin kuin sinisten salojen ja temmeltävien tuulten kasvatit Valkeiselle, mistä menikin latu Huumarkankaaseen. Sukset tekivät pieniä piirtoja kovaan hankeen, joten niitä seuraamalla osasi takaisin Hokkalaan. Peuraperän ja Hokkalan välistä tietöntä selkosta ei tuolloin juuri kukaan ylittänyt paitsi Toivo Leppälä sulan maan aikaan pari kertaa vuodessa. Hän kulki tuon matkan polkupyörällä polunpätkiä ajaen, kankailla sitä taluttaen ja nevapottien yli pyöräänsä kantaen, kunnes saavutti Lammassaaren kärrytien, jota pitkin saapui Hirvikankaalle ja siitä maantietä pitkin Hokkalaan. Leppälän Topin ilmestyminen Hokkalan kylänraitille oli mieluisa tapahtuma Hokkalan väelle tuoden vaihtelua kyläläisten tasaiseen elämään.

(Kuvat ja kuvien kommentit: Aaro Toppinen)