NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kyyjärven ympäri hiihdettiin ahkerasti!Kyyjärven ympäri hiihdettiin ahkerasti!

Kyyjärven ympäri hiihdettiin ahkerasti!

18.3.2013 Kyyjärven kunta/Liikuntatoimi/Niklas Vuorenmäki

Sunnuntaina 17.3 saatiin hiihtää ympäri Kyyjärveä aurinkoisessa säässä!

Kyyjärvellä on perinteisesti hiihdetty järven ympäri ja lenkki on pisimmillään ollut jopa 30km! Tänä vuonna lenkki oli 17km ja perheen pienimmille oli tarjolla lyhyempää n.300 m pitkää lenkkiä.

Historian kirjoissa kerrotaan, että osallistujia on ollut aiempina vuosina paljon mutta viime vuosina on osallistujamäärät pienentyneet. Tänä vuonna kuitenkin osallisujamäärä nousi edellisvuosista huimaan 60 hiihtäjään! Hienoa oli myös huomata kuinka paljon ihmiset olivat liikkeellä koko perheen voimin!

Hiihtoladun kunnosta tuli paljon kiitosta ja kiitos kuuluu ladut ammattitaidolla tehneelle Jukka Mäkelälle! Toivottavasti saadaan pidettyä järven ympäri menevät ladut pidempäänkin auki!

Myös erityiskiitokset kuuluu Kylätuvan naisille, näille pullantuoksuisille rouville ketkä ovat aina valmiina palvelemaan aidosti ja vuosien kokemuksella järjestävät kahvituksen ja mehutarjoilut aina pyydettäessä!

 

Osallistujien kesken arvottiin 3 kpl 20€ arvoisia Paletin lahjakortteja.

Onnelliset voittajat olivat:

Arja Takanen

Linnea Noponen

Markku Ihanainen

Onnittelut voittajille!

 

Pidetään perinnettä yllä ja ensi vuonna taas hiihdetään ympäriinsä!

Mikäli osallistujat haluavat antaa palautetta tai kehitysehdotuksia tapahtumasta/sen järjestelyistä voi minulle laittaa sähköpostia tai soittaa.

 

niklas.vuorenmaki@kyyjarvi.fi

0442594997

Kyyjärven kunnan liikuntatoimi