NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Seurakunnalle kuuluu hyvää ja huonoaSeurakunnalle kuuluu hyvää ja huonoa

Seurakunnalle kuuluu hyvää ja huonoa

11.4.2013 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Tämän päivän Ilta-Sanomissa kerrotaan, että Kyyjärvellä käydään viidenneksi ahkerimmin kirkossa asukaslukuun suhteutettuna Suomessa. Tilasto on vuodelta 2011 ja viime vuonna se hieman lisääntyi. Kyyjärven kirkkoneuvosto kokouksessaan torstai-iltana 11.4. kävi läpi viime vuoden toimintakertomuksen ja oli tyytyväinen seurakunnan aktiivisesta toiminnasta, jossa on mukana monet vapaaehtoiset seurakuntalaiset seurakunnan työntekijöiden rinnalla.

Sen sijaan huonoa kuuluu seurakunnan talouteen. Yhteisöverojen raju pudotus vei seurakunnan tilikauden tuloksen negatiiviseksi. Vuosikate oli -65 864,78 euroa. Onneksi seurakunnalle ei ole velkaa ja tappio voidaan kattaa edellisvuosien ylijäämällä. Mutta tulos vetää synkäksi ja pakottaa seurakunnan miettimään keinoja, miten tulevina vuosina pärjätään. Kyyjärven seurakunta ei ole yksin talousongelmien kanssa. Sama ongelma on naapureissa ja suurissa seurakuntatalouksissa. Talousvastaava  Kari Kemppainen kertoi terveisiä seurakuntien rakennetyöryhmän kokouksesta. Nekään suunnitelmat eivät näytä hyviltä. Mitäpä se auttaa, jos monta köyhää seurakuntaa lyödään yhteen? Ei siitä tule kertakaikkiaan yhtä rikasta!

Kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti antaa muistutuksen Liikenneviraston/Keski-Suomen ELY-keskuksen maa-ainelupahakemukselle. Harsunkankaan alue on Kyyjärven kirkonkylän ainoa virkistysalue, jossa sijaitsee valaistu lenkkipolku, hiihtoladut ja laskettelumäki. Tämä virkistysalue pitää säilyttää ja päinvastoin liikenneviraston tulee maisemoida käyttämänsä alue, josta on otettu maa-aineita. Kirkkoneuvosto suhtautui maa-ainelupahakemukseen ehdottoman kielteisesti.

Kirkkoneuvosto suhtautui myönteisesti Kyyjärven kirkosta lähetettäviin jumalanpalveluksiin Netti-Tv:n kautta ja samalla hyväksyi kameran oston kirkkoon, Tämän uuden hienon palvelun on Mediamyllärit mahdollistanut ja lähetyksiä on ollut Marianpäivästä lähtien.