NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kinkereillä OhramäessäKinkereillä Ohramäessä

Kinkereillä Ohramäessä

7.3.2013 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Tämän vuoden kinkereillä on puhuttu Jumalan armovälineista eli Jumalan sanasta ja sakramenteista. Kaste ja ehtoollinen ovat kirkkomme kaksi sakramenttia.

Kumpulan kinkerit oli tiistai-iltana 5.3. Ohramäessä, Tiina ja Juha Poikolassa. "Huvikummun" pirtti oli täynnä pienempiä ja suurempia kinkerivieraita. Ison perheen äiti oli leiponut vieraille monenlaiset hienot kakut, joista jäi hyvä maku suuhun ja kinkereistä hyvä maku mieleen. Kinkereillä keskusteltiin sakramenteista. Kasteen yhteydessä keskusteltiin mm. miten sitten, jos lapsi ehtii kuolla eikä ole kastettu. Todettiin, että sakramentin puuttuminen ei kadota, mutta sen halveksiminen. Lapsen on Jumala luonut ja nähnyt "jo idulla". Jeesuksen lunastustyö on täydellinen elämän ensihetkestä alkaen.

Ehtoollisessa meillä on leipä ja viini. Kun Jumalan sana yhtyy niihin, ne ovat Kristuksen ruumis ja veri. Jeesus tahtoo vahvistaa meidän heikkoa uskoamme niin, että saamme katsoa ja maistaa hänen ruumistaan ja vertansa. Saamme uskoa ja tuntea, että hän on kaiken valmistanut meidän puolestamme. Samalla usko virvottuu ja vahvistumme toivosta päästä Taivaan suurille juhlille, jossa saamme katsella Jeesusta kasvoista kasvoihin. Keskusteltiin myös Jeesuksen sanoista ehtoollisen asetussanojen lopussa. "Niin usein, kun te..." Usein tarkoittaa sanan mukaisesti usein. Ansiota siitä ei tule, mutta oma tarve vie Herran pöytään. Joku kertoi, että joskus ihmiset ajattelevat, etten ole riittävän hyvä ehtoolliselle. Jos meidän pitäisi olla hyviä, sinne ei voisi mennä kukaan. Vanhasta Kristinopista kerrattiin: "Kelvollinen ehtoollisvieras on se, joka tarvitsee Kristusta. Hän tuntee uskonsa ja rakkautensa heikkouden. Hän sydämestään katuu syntejään, pyytää niitä anteeksi ja ikävöi yhä läheisempää elämänyhteyttä Kristukseen. Kelvoton ehtoollisvieras on se, joka ei muista, että hän menee Vapahtajaansa kohtaamaan."

Keskusteltiin kylän ja seurakunnan asioista. Seurakunta on ollut mukana Kyläseuran järjestämässä joulujuhlassa ja Metsola-hiihdossa. Ensi talvenakin on Metsolan kämpällä hartaus sunnuntaina 23.2.klo 13. Kesällä tehdään Jaakonpäivän aikaan patikkaretki ja pidetään kämpällä iltahartaus. Lähetys-ja yhteisvastuujuhla on koululla huhtikuussa. Poikolan kodissa on Pääsiäisiltana 31.3.klo 18 Kodin siunaustilaisuus. Kanttorin johdolla veisattiin virsiä. Kiitokset meidän kaikkien kinkerivieraiden puolesta Tiina ja Juha Poikolalle.